Tänään oli hieman keskustelua yhden proffan kanssa urheilutieteestä ja sen levinnäisyydestä itse urheilijoille. Olin hyvin samaa mieltä siitä että melkeinpä kaikissa lajeissa urheilijoiden harjoittelu on jotain aivan muuta kuin mitä tiede kertoisi sen parhaimmillaan olevan, ainoa asia missä mielipiteemme poikkesi oli tarkoittaako se sitä että urheilijat harjoittelevat huonommin kuin voisivat vai voiko olla että urheilijat ja valmentajat ovat tiedemiehiä edellä? Minä tietenkin luonnollisesti kerroin muutaman esimerkin uinnista ja kuinka meidän on todella vaikea vetää johtopäätöksiä muiden lajien tutkimuksesta ja kuinka uintitutkimukset yleensä ovat äärimmäisen kehnosti toteutettuja ainakin suhteessa siihen kuinka kompleksinen asia onnistunut suoritus on vaikka 50 viikkoa kestäneen harjoituskauden jälkeen. Rupesin hieman itsekin asiaa miettimään, sillä oma tiedelukeminen on viime vuosien saatossa vähentynyt aika radikaalisti ja oma tekeminen on muokkaantunut lähinnä sitä kautta mikä tuntuu järkevältä omaan tietopohjaani ja kokemuukseni nojaten.
Jotenkin ajattelen asian entistä enemmän niin että tiede kertoo meille suunnilleen kuinka asiat tulisi tehdä kun kyseessä on iso otos ihmisiä. Samalla esim. 20 henkisessä ryhmässä voi olla 8 joille tieteellisesti todistettu lähestymistapa toimii ja 12 urheilijaa jotka tarvitsisivat jotain aivan muuta. Uinnissa en edes täysin usko että että kaikki yleisesti hyväksytyt mallit (kuten spesifisyys) olisivat niin välttämättömiä kuin tiede näyttäisi osoittavan. Jälleen kerran blogipostauksessa ei ole mitään syvää sisältöä, mutta mulle kaikki näyttää edelleen avoimelta uintiharjoittelussa. Jopa niin avoimelta että välillä tuntuu vaikealta neuvoa muita koska tiedän vaihtavani mielipiteitäni vielä moneen kertaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti