sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Tämä hetki on tärkeä

Kisojen alla tulee mietittyä omaa kautta, onnistuneita asioita ja juttuja jotka olisi voinut tehdä paremmin. Aikaisemmin myös erilaiset rutiinit ja uskomukset ”optimaalisesta” kisaan valmistautumisesta hallitsivat arkeani. Viimeisien vuosien ajan olen kuitenkin aktiivisesti yrittänyt poistaa kaikkia uskomuksia mitä olen luonut itselleni. Lisäksi oman kauden ajattelu on näin kisojen alla melkoisen turhaa hommaa, koska sen kulkuun ei voi jälkikäteen enää vaikuttaa. Analyysin paikka on sitten kisojen jälkeen.

Oman kokemukseeni pohjaten huippu tuloksen tehneet urheilijat ovat olleet melkoisen rentoa porukkaa, he eivät ole murehtineet mahdollisista virheistä valmistautumisessaan, tai siitä onko aamupala ollut optimaalinen suoritusta ajatellen. Joskus heistä jopa on huokunut välinpitämättömyys suoritukseen valmistautumista kohtaan, vain itse kilpailu on ollut tärkeä. Nuorempana ajattelin että jos teen kaiken ”täydellisesti” on minulla huikea potentiaali olla parempi kuin muut, koska näin niin paljon virheitä jopa maailman huippujen valmistautumisessa. Tunsin että jos uhraan paljon enemmän kuin muut ansaitsen olla parempi. Nyt onneksi jo tajuan että urheilussa ei ole kyse siitä kuka pystyy elämään kaikista kurinalaisimmin ja uhraamaan eniten elämässään vaan siitä kuka on ensimmäisenä maalissa. Jos teet tiukkoja suunnitelmia siitä kuinka kauden tulisi edetä, kuinka sinun tulisi nukkua, mitä tulisi syödä ja pidät niitä absoluuttisen tärkeinä menestyksellesi tulet väkisinkin epäonnistumaan ainakin jossain ennalta tehdyssä suunnitelmassa. Tämä huojuttaa itsevarmuuttasi. Jos sen sijaan otat asenteen että pyrit tekemään parhaasi kaikissa tilanteissa ja etsimään joka tilanteesta jotain positiivista olet lähempänä huippu suorituskykyä. Ennen valvominen yli puolen yön oli minulle katastrofi vaikka olisin viettänyt sen uskomattomien inspiroivien ihmisten kanssa. Edelleen ajatus kortisoli profiileista, hermoston palautumisesta ym. hiipii mieleeni samassa tilanteessa, mutta tukahdutan sen huomioimalla kuinka paljon henkistä energiaa saan keskusteluista. Voisin siis sanoa että tieto on lisännyt tuskaa. Vaikka rakastankin tieteen lukemista ja siitä puhumisesta, olen ainakin omalla kohdallani yrittänyt vähentää sen merkitystä niin harjoittelussa kuin elämässä.
Tämä ei nyt taas tarkoita ettei harjoittelun perusperiaatteet pitäisi paikkaansa, ja ettei urheilijan pitäisi elää kurinalaista elämää. Itse menen useimpina iltoina nukkumaan kahdeksalta. Hifistelen ruokapöydässä niin pitkälle että itseänikin naurattaa. Harjoittelen aina täydellä fokuksella jne. Mutta en syyllistä itseäni jos erehdyn juttelemaan filosofiasta yli puolen yön. En tunne itseäni epäonnistuneeksi jos joskus erehdyn kiinalaiseen buffettiin. En usko että kauteni on pilalla jos juon kaksi lasia punaviiniä ja nautin muiden ihmisten seurasta. Itse asiassa kaikissa näissä tilanteissa yritän elää hetkessä ja löytää niistä voimaa parempaan suoritukseen altaassa. Joskus epäonnistun ja edelleen syyllistän itseäni, mutta useimmiten pieni irtiotto arjesta vain parantaa keskittymistä normaaleina päivinä. Kun tietää ettei aina tarvitse elää super urheilijan roolissa on helpompi keskittyä olemaan sitä kilpailuissa. Täydellisenä elämän eläminen käy raskaaksi ja on mahdotonta, itse asiassa epäilen että sellaista on edes olemassa. On vain tämä hetki ja päätös siitä miten elää se. Elämän ja tapahtumien analysoiminen kriittisesti on turhaa jälkikäteen koska analysoinnin ja murehtimisen aikana olisi tarjolla taas tehdä päätös kuluttaa aika johonkin rakentavaan joka mahdollisesti voisi parantaa suorituskykyä. Ehkä yksinkertaista, mutta itse elin menneisyyden kehässä ainakin 10 vuotta. Mitä sitten jos harjoittelu ei ollut optimaalista 18 vuotiaana, se voi olla sitä nyt, siitä murehtiminen ei ainakaan paranna tulosta. Olit kipeänä peruskuntokauden, no sille et voi enää mitään, voit vain parantaa tekemistäsi nyt ja tulevaisuudessa.
Itseäni suorastaan naurattaa (tai itkettää) omat ajatuskulut nuoruudessa. Puhuin oman pääni sisällä itseni ulos huippusuorituksesta jo kuukausia ennen kisoja. Tein koko ajan enemmän sääntöjä itselleni joita piti noudattaa täydellisesti huippusuorituksen varmentamiseksi.  Valitettavan usein näen samoja piirteitä useilla tavoitteellisilla nuorilla urheilijoilla. Tiedän että en pysty heitä neuvomaan koska kokemus huippusuoritukseen johtaneista asioista on heillä mielessä kirkkaana vaikka se olisi kuinka absurdi ja irrallinen todellisuudesta. Useimmiten vasta kokemus ja omien ajatusrakenteiden näkeminen muissa tai irrallaan itsestä esim. vaikka paperille kirjoitettuna voi auttaa niistä irti pääsemisessä. Omien ajatusten ”järjettömyyden” tunnustaminen ottaakin sitten koville, mutta urheilu-uran pitkäikäisyydelle ja menestykselle se voi olla pakollinen nöyrtyminen.

6 kommenttia:

  1. Sä voisit tehdä jonkun pienen tutkimuksen maailman kovimmista urheilijoista ja heidän elämästään? Voisi löytyä Jyväskylän teoreetikoille (anteeksi pieni sarkastinen asenne urheilutiedettä kohtaan, mutta mä oon tällainen asioiden yksinkertaista ja karrikoija) yllättäviä tuloksia... Mietin Olympialaisia ja yhtä maailman ylivoimaisinta urheilijaa, Usain Boltia, joka on "aika" Laid back jäbä. Veti Mäkkärissä Nugetteja, nukkui sanojensa mukaan pitkään, eikä ainakaan ulkoisesti paljon stressannut. Varmasti treenaa kovaa, kun tekee mieli, mutta veikkaan ettei paljon joudu pakottamaan omaa treenaamistaan.

    Meillähän on Suomessa meidän oma Matti Nykänen, joka ryyppäsi ja tiesi yksinkertaisesti olevasa täysin ylivoimainen kaikkien edessä. Hänkin treenasi kuin hullu, kun sille päälle sattui, mutta tässäkin tapauksessa tuntuu olevan pakottaminen kaukana. Hän vain teki päätöksen, että P***le treenataan ja sittenhän treenattiin. Laskeskeliko hän tekemisiään, ja kirjoittiko treenipäiväkirjaa tai ottiko valmennusjohdon analyysit tosissaan?? Ei sitä kiinnostanut mikään muu, kuin se että hän voittaa kaikki ja varmasti omassa päässään tiesi, miten se tehdään.

    Esimerkkejä löytyy uinnistakin varmaan aika paljon: Gary Hall Jr. Anthony Ervin, Antti Kasvio?? En tiedä varmasti, mutta tuntuu että näitä yhdistää sama ominaisuus: Silloin kun treenataan, niin sitä tehdään sellaisella palolla, että oksat pois. Ei treenamisen vuoksi. Kuinka paljon noi jäbät analysoi muiden tekemisiä tai jotain optimisuoritusta? Niillä on niin kova palo siihen tekemiseen, että se riittää viemään ne huipulle. Sitten kun ei ole sitä, sitten surffataan, ryypätään ja eletään miten sattuu. Kaikki konseptit huippu-urheilusta/-uhreilijoista pitäisi jättää pois. Onko urheilijat jossain omassa kategoriassaan, joiden täytyy käyttäytyä jonkun tietyn ennakko-oletuksen mukaan? Kuten sanoit, tulos ratkaisee...

    Kuka osaa analysoida ihmisen mieltä, toimintaa ja menestyksen reseptiä paperilla. Sitä voi yrittää, mutta monesti menestyjät (alalla, kuin alalla) eivät tiedä, mikä sen menestyksen aiheutti. He vain tekivät sen. Tavoite luo sen palon, ja se vain pitää päättää että sen saavuttaa. Iisiä! :) Sitä kutsutaan Flow:ksi. :) Sitten kun ei ole flow:ta, sitten tehdään jotain muuta. Taiteilijat vetävät 11 kuukautta brenkkua ja kamaa (anteeksi taas karrikointini, mutta käykääpä Kallion kuppiloissa tsekkaamassa), jonka jälkeen tekevät kuukauden luovaa työtä, ja tekevät mestariteoksen. Tai se super-flow on vain kerran elämässä, ja heidät muistetaan siitä.

    Kyllä menestys vaatii työtä, mutta sitä työtä täytyy tehdä palolla. Voisin kuvitella että se antaa tulosta parhaiten.

    VastaaPoista
  2. Loistavia ajatuksia! Täällä samanlaista pohdintaa, vaikka laji onkin totaalisen eri kuin sinulla. Kiitos tästäkin kirjoituksesta, syventää omaakin tapaa tehdä itsensänäköistä liikkumisen iloa.

    VastaaPoista
  3. Taas hyvää tekstiä Mara! Toi treenaamiseen itsensä pakottaminen on outo käsite. Jos ja kun urheilijasta ei tunnu että ei tekisi mitään muuta kuin menisi treeneihin mieluiten elämässä, on varmaan aika ottaa pientä breikkiä ainakin mentaalisesti. Moni urheilija kokee suorastaan huonoa omaa tuntoa jos joskus ei huvita treenata tai tekisi mieli vaihtaa vapaalle. Ite sorrun samaan ajatteluun usein, mutta yritän lähestyä ajatuksia siitä kulmasta että keho viestittää ylirasitusta ja mieli yrittää pitää minut levossa.
    ”Kuka osaa analysoida ihmisen mieltä, toimintaa ja menestyksen reseptiä paperilla. Sitä voi yrittää, mutta monesti menestyjät (alalla, kuin alalla) eivät tiedä, mikä sen menestyksen aiheutti. He vain tekivät sen”—aivan loistavasti sanottu!
    Silti olisi mielenkiintoista tehdä mainitsemaasi kartoitusta siitä mikä on ollut esim. Suomalaisten urheilijoiden polku sinne huipulle. Mitä he pitävät tärkeinä menestymiseen, mikä oli se hetki kun tunsi että on kunnossa jne. Aloitetaanko vaikka susta Mara? Tommonen kertomuspohjainen homma toisi myös lisäarvoa kausisuunnitelmien ja testien rinnalle ja olisi mielenkiintoista oikeasti vertailla kumpi oli tärkeämpää, päänsisäinen toiminta vai harjoitus parametrit.
    Onhan meillä etukäteisvaikutelma kaikista ihmisistä. Lääkäri on viisas ja korrekti, rokkari tatuoitu ja alkoholisti jne. Saman lailla urheilijoille on mielessämme jonkinlainen malli. Sitten monet urheilijat/valmentajat luulevat että kun saadaan itsensä muottiin menestys seuraa vääjäämättä. Kysymys onkin sitten että eivätkö muotin ulkopuoliset henkilöt saa ainakin erilaisia tuloksia, kenties parempia? Ja jokainen ihminenhän on yksilö ja itsensä muokkaaminen on aika raskasta hommaa, eikö?

    VastaaPoista
  4. Itse en koe olevani tarpeeksi hyvä analysointiin. En saavuttanut sitä, mitä tavoittelin... Mielessäni oli lähinnä maailman kovimmat urheilijat. Olin ehkä Suomessa ylivoimainen, mutta en koe sen olevan tarpeeksi kova mittari mihinkään analyysiin. Toisaalta kuten sanoin, kaikennäköinen analyysi optimaalisesta urheilijasta tai menestyksen saavuttamisesta voi karahtaa kiville. Se miten joku asia saavutetaan, ei vain löydy tarkaselemalla, se täytyy itse saavuttaa. :) Itse voin ottaa esimerkin omista uintivuosistani. Kun saavutin jotakin menestystä, niin tottakai ajattelin, että kun kaudella 2005 tein näin ja näin, ja ennen kisoja tein 5 hyppypunnerrusta ja pari räjähtävää kyykkyhyppyä, niin se oli pakko toistaa jokaisessa kisassa sen jälkeen. Sitten jos kisa/kausi oli heikompi, oli pakko palata analysoimaan mennyttä kautta ja verrata sitä parhaaseen kauteen.

    Ihmisen mielessä, kehossa ja ympäristössä on liian monta muuttujaa, jotta voitaisiin edes tehdä mitään suurempaa analyysia siitä, miten menestys saavutetaan. Kartoituksen lopputulos voisi olla aikamoinen sekamelska. :) Veikkaan että yleispätevä vastaus olisi, että urheilijalla oli kauhea palo, ja loppui hoitui vähän kuin itsestään. Tai sitten toinen vaihtoehto olisi urheilutoimittajien iloksi, täydellisen mediaseksikäs vastaus: "Emmä tiedä!" =)

    Henkisistä opetuksista voi vain sanoa sen verran, että siinä ei ole mitään saavutettavaa, vaan kaikki periaatteessa löytyy sisältä. Täytyy vain poistaa muutamia esteitä tieltä: Viha, negatiivisuus etc... Potentiaali on siis jokaisessa ihmisessä saavuttaa vaikka mitä, mutta kyse ei välttämättä olekaan saavuttamisesta vaan enemmänkin niiden esteiden poistamisesta, jotka laittaa meidät sinne boksiin. Vertailu, analysointi yms. ei oikeastaa edes anna meille oikeasti anna meille vastausta, vaan sekin vie meitä siihen laatikkoon, jonka täytyisi poistua tieltä. Pätisikö tämä ajattelumalli myös menestykseen missä tilanteessa tahansa? Unohdetaan kaikki konseptit ja yritetään nähdä asioita eri perspektiivistä.

    Tämä ajatus on kauhean haastava malli valmentajille ja urheilijoille. Kuka pystyy siihen? Mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, että urheilijat ovat kuin taiteilijoita. Taiteilijat eivät yritä saavuttaa mitään, he vain fiilistelevät ja tekevät. ;)

    Rock!

    VastaaPoista
  5. "Potentiaali on siis jokaisessa ihmisessä saavuttaa vaikka mitä, mutta kyse ei välttämättä olekaan saavuttamisesta vaan enemmänkin niiden esteiden poistamisesta, jotka laittaa meidät sinne boksiin"
    Mun mielestä tuloksen saavuttaminen urheilussa on aika lailla tossa. Tosta ollaan jauhettu Lukonmäen terassilla kuukausi...

    Kertomuksien jakaminen ei ole analysointia. Mitkä esim. johti sinne 2005 kisojen pronssiin, onko heittää mitään stooria? Oliko loistavalla kisakämppiksellä joku rooli? Toimiko yhteys valmentajaan erilailla ennen hyvin menneitä kisoja vai ei? Eihän noi mitään todista tai edes analysoi , mutta vastaukset herättäisivät ajatuksia ja ehkä keskustelua? Oletko edes ikinä käynyt noita juttuja mielessä läpi? Itellä ainakin löytyy selviä ajatusmallin eroja hyvistä ja huonoista kisoista.

    VastaaPoista
  6. No periaatteessa vastauksia olisi vaikka kuinka monta, mutta mikä tosiasiassa sen teki, niin who knows? =) Torstaina alkoi kisat, ja vielä keskiviikkona tuntui aivan skebeliltä. Pari viikkoa aikasemmin olin vetänyt broken 200-vedot hitaampaa kuin tytöt etc... :) Itse olen ajatellut että silloin osui herkistely täydellisesti. Samalla kaikki paineet olivat hyvälä tavalla poissa, koska en ollut oikein vielä saavuttanutkaan mitään, pystyi tekemään kybällä.


    Kämppiksen vaikutusta täytyy erityisesti alleviivata, sillä se ei olisi ollut mahdollista ilman yöllisiä korinoita! ;)

    Ehkä se keskustelu, mikä tästä voisi syntyä, on se että mitään yleispätevää kaavaa huipulle ei välttämättä ole. Spennaaminen ei taida kovinkaan hyvin ainakaan auttaa. :)

    VastaaPoista