On jotenkin viime aikoina
tuntunut kohtuu turhalta kirjoitella omia ohjelmiaan tänne kun muutakaan asiaa
ei ole juuri ollut. Niissä kun ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä. Senkun
olen yrittänyt totuttaa hermostoani ei pituisilla matkoilla kilpailuvauhtiin.
Välillä pidemmillä tauoilla, välillä lyhyllä sarjoilla ja vice versa. Välillä
sitä näkee ja kuulee minkälaista harjoittelua jotkut maailman huiput tekevät
tai yleensäkin minkälaista harjoittelun kuuluisi olla. Näitä juttuhan on
mielenkiintoista lukea, mutta valitettavan harvoin ne oikeasti kertovat ihan
oikeasti miksi joku henkilö menestyy tai ei menesty uintikilpailuissa. Pyörää
on vaikea keksiä uudestaan ja kaikkien tulisi pyrkiä etsimään oma tapansa
harjoitella kohti huippusuoritusta. Valitettavasti tämä tapa tulee muuttumaan
matkan varrella hyvin usein ja vielä radikaalisti. Itseasiassa kehohan reagoi
ja adaptoituu ympäristön stressitekijöiden muuttumiseen ja liian pitkään samanlaisena
jatkuva harjoittelu menettää tehoaan väistämättä. Pieniä asioita voi aina
muutella treenistä treeniin ja välillä pitää muuttaa koko suuntausta, mikä on
tietenkin vaikeaa jos on vaikka julistanut voluumiharjoittelun ilosanomaa tai
pitänyt Dave Saloa jumalana. Yksilöllisyys on tietenkin toinen asia mikä
vaikuttaa harjoitusohjelman tehokkuuteen, joku pystyy saamaan kehitysärsykkeen
puolen tunnin treenillä päivässä kun toinen joutuu treenaamaan viisi tuntia
päästäkseen edes hieman eteenpäin. Muistakaa että olemme sisältä yhtä paljon
tai jopa enemmän erilaisia kuin ulkoa! Tiede on hyvä informaation antaja, mutta
perustuu loppujen lopuksi yleistyksiin ja keskiarvoihin. Väittäisin urheilun
todellisten huippunimien sijoittuvan Gaussin käyrän ääripäihin. Kuinka monta
uintilahjakkuutta olemmekaan menettäneet yrittäessämme pakottaa näitä
lahjakkuuksia ”suurimalle osalle” sopivaan treeniohjelmaan.
Samalla pitää muistaa ettei
harjoitussuunnitelmissa tai yksittäisissä harjoituksissa ole mitään mystistä,
kaikki riippuu toteutuksesta ja kuinka uimari on pystynyt yhdistämään ne
tulevan kilpailusuorituksen parantamiseen. Yhden treenin vaikutusta on vaikea
arvioida ja huomioon pitäisi ottaa niin moni asia (lähtien aivokemiasta
hormonivasteisiin, psykologiseen tilaan jne..) että vain urheilija itse voi
tietää oliko homma kehittävää vai ei. Itse en ainakaan lähde väittämään
kellekkään huippusprintterille että 8km kelailu altaassa ei ehkä ole se kovin
asia nopeuden kannalta jos urheilija itse kokee sen olevan avainasia hänen
menestykselleen. Tieto siitä että on pystynyt kurittamaan itseänsä maksimaalisesti
voi olla hänelle juuri se juttu mitä tarvitsee huippusuorituksen tekemiseen ja
jos homma toimii ja kehitystä tulee niin antaa tulla.
Lisäksi esittäisin kysymyksen
onko harjoittelulla kuitenkaan niin isoa merkitystä kuin olemme ajatelleet? Vai
onko se lähinnä vaikuttamassa johonkin muuhun tekijään joka sitten antaa sen
huippusuorituskyvyn? En lähde kiistämään maksimihapenottokyvyn kehittämisen
tarpeellisuutta tai sitä etteikö hyvän tekniikan opettelemiseksi vaadita
tuhansia ja taas tuhansia tunteja. Mutta ehkä suurin osa treenistä onkin vain
itsensä etsimistä ja sen viestin välittämistä keholle että ”Olet valmis, olet
kunnossa, voit antaa itsestäsi kaiken ulos”? En tiedä, mutta välillä tuntuu
että jokin muukin asia kuin vain puhdas fysiikan/mielen kehitys on nopean
uinnin taustalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti