lauantai 22. kesäkuuta 2013

Sprinttirintaa


Hieman ajatuksia sprinttiuinnista tänään. Tässä ollaan oltu pikkusen uudessa asemassa tämä kevät kun ei ole tarvinnut stressata 200metrin uimisesta ja melkein kaiken tekemisen tavoitteena on ollut uida 50m rintaa kovempaa. Mulle on ollut aina vaikea laittaa treenamisen laatu määrän edelle. Mutta varsinkin nyt olen entistä enemmän tajunnut että kaksi loistavaa tehotreeniä viikossa uituna kilpailunopeuksilla on parempi kuin viikko jossa on vaikka 10 treeniä joissa itsestään ei saa kaikkea irti. Muutaman kerran olen löytänyt itseni taas tekemässä jopa kahta uintitreeniä päivässä ja yrittänyt samalla tehdä valmennushommia neljä viis tuntia samana päivänä. Homma ei vaan toimi niin. Lisäksi oma pää sanoo koko ajan että et treenaa tarpeeksi ja että enemmän olisi tehtävä jotta voittaisin muut. Kehoa ei kuitenkaan voi pakottaa kehittymään ja kehityksen nopeus riippuu suurimmaksi osaksi harjoitussarjojen onnistumisesta ja sitten niistä palautumisesta. Itseasissa on kohtuu vaikea irrottautua uinnin kulttuurista ja ajatella että alle kilometrinkin harjoitus on kehittävä! Suurin osa munkin lajin uimareista kuitenkin jopa verryttelee kaksinkertaisen määrän… Mutta pakko sitä kai on uskoa omia tuntemuksia ja mitä muuta sitä tarvitsee treenissä tehdä kuin se kehittävä sarja joka esim. 50m rinulistille saataa olla 6x25max 10 minsan lähdöllä? Olen uinut niin kauan että uintituntuma on aina loistava, alkuverran teko vain heikentää pääsarjan suorittamista ja varsinaisia happoja ei vaikka tuossa sarjassa tule joten loppuverralle ei ole tarvetta (jos on muutenkaan). Tietenkin jonkin verran tekniikkaa sisällytän treeneihin, mutta sitäkin vain siihen asti että opin yhden asian per treeni ja se voi tapahtua 4x25 sarjan aikana. Lisäksi yksityistunneilla käyn teknisiä perusteita läpi ainakin ajatuksissani sekä esimerkin näyttämisen muodossa ja ainakin valmennuksen jälkeen moni asia tuntuu paremmalta! Varsinkin nyt kun kisat lähestyvät mun haaste on tuntea treeneissä se milloin homma toimii ja lyödä silloin isolla kädellä tehoja pöytään ja päivinä jolloin palautumistila ei ole kunnossa jättää homma joko kokonaan tekemättä tai riittävän kevyenä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti